Nyt on pakko kirjottaa tästä aiheesta jotakin, kun mun mies ei; A.
ratsastuksesta mitään ymmärrä ja B. se ei varmaan jaksa enää
kuunnella, kun analysoin sille ratsastuksesta.
Ohjastuntuma on
sellanen asia, minkä kanssa oon itse paininut eniten, heti istunnan
jälkeen. Se kuuluu varmaan itsellä ainakin myös sellaisiin
ikuisuus projekteihin. Tottakai siinä on kehittynyt vuosien
varrella, mutta välillä tulee takaiskuja ja sitä tarvitsee jäädä
taas hetkeksi miettimään.
Ensinnäkin, mielestäni (näin jälkikäteen ajateltuna)
ensimmäisiltä opettajiltani on ollut virhe se, että mulle on
huudettu vain että KÄSI HILJAA! Näin ollen, meni siis vuosia että
käteni oli aivan passiivinen, KAIKISSA askellajeissa! Vasta
aikuisiällä eräs opettaja näytti konkreettisesti, miltä se mun
"tasainen" käsi tuntui hevosesta käynnissä ja laukassa.
- Apua! Kammottava omantunnon pisto sydämeen. Ja äkkiä
yritän opetella vanhasta passiivisesta kädestä pois. Ja tätä
teen edelleen. Se ei ole vieläkään täysin automaattista, vaan
joudun välillä uhraamaan sille keskittymiseni.
Samainen opettaja näytti myös sen, miltä tuntuu kun ohja löystyy
ratsastajan kädestä ja hevonen, joka on juuri saanut siitä tuen,
joutuukin äkkiä tyhjän päälle (jos hevonen on ratsastettu
oikein, tämä ei vielä haittaa, sillä hevonen kantaa itse itsensä)
ja yhtäkkiä ohja taas kiristyykin, eli nyppäsee hevosen suusta!
Tämä ei kasvata luottamusta hevosen ja ratsastajan välillä.
Hevonen jännittyy ja se siitä peräänannosta. (Nyt en puhu siis
mistään myötäämisestä)
Mikä on sitten se oikea ohjastuntuma ja ennenkaikkea, miten sen
oppii ja opettaa muille? En ole nimittäin aivan samaa mieltä kuin
edellä mainittu opettaja, että on parempi opetella ilman ohjaa
ensin. Tässä tavassa on monia hyviä puolia ja ne sopivat hyviksi
alkuverryttely harjoituksiksi, mielestäni. Mutta jos lähtökohta on
se, että ratsastajalla (sekä hevosella) menee uuden asian
opetteluun n. 100 000 toiston verran ja "virheellisen"
asian korjaamiseen tarvitaan ensin 2000 onnistunutta suoritusta
katkaisemaan vanha malli, ja siihen vielä 100 000 toistoa, ennen
kuin opittu asia on refleksinomainen, niin miksi opetella ensin
"väärä" tapa ja sitten lähteä korjaamaan sitä?? Koska
faktahan on se, että kouluradoille et voi mennä pisteitä keräämään
löysillä ohjilla...
Toisaalta olen nähnyt, ja itse myös kokenut sen, kun ohjat on
oltava kädessä. Ne vaikka sidotaan solmuun, mutta ne on kädessä.
Olen siis lapsena tämän kokenut, ja mielikuvaksi jäi, että minun
pitää olla jotenkin erittäin kova tai ankara sen ohjan kanssa.
Tämä ei varmasti ole se, mitä opettaja silloin yritti minulle
opettaa, mutta tällaisena tunteille melko herkkänä ihmisenä
(+asetelma pieni lapsi vs. auktoriteetin omaava aikuinen, jota
ihannoidaan), mielikuvaksi jäi turhautuminen ja rangaistus. Epäilen,
että näillä opeilla saattaa kehittyä myös niitä "kovakätisiä"
sekä "sahaavia" ratsastajia.
En ole kokenut, nähnyt, enkä kuullut vielä niin tehokkaasta
tavasta oppia ohjastuntumaa, kuin ilman hevosta.
Kuivaharjoittelemalla sitä kaverin kanssa, missä toinen "leikkii"
hevosta ja toinen ratsastajaa. Tällä tavoin sain itse kaikista
parhaimman käsityksen aikoinaan, että millainen on hyvä
ohjastuntuma ja miltä erilaiset pidätteet ja asetukset tuntuu
hevosen suussa. Pitäisikö tämä siis sisällyttää jo
alkeiskurssin ensimmäisille tunneille? Itse olen pyrkinyt näyttämään
tämän oppilaille tarpeen mukaan. Ja kieltämättä, mielummin annan
ratsastaa löysällä ohjalla, kuin se, että tuntuma on kova tai
varsinkaan sahaava. Helpompi on lähteä "muokkaamaan" sitä
rentoa ratsukkoa kuin henkisesti ja fyysisesti jännittynyttä.
Rennot lihaksetkin reagoivat paremmin ärsykkeisiin (apuihin
hevosella ja hermosignaaleihin ratsastajalla), kuin jännittyneet ja
kireät.
Eli rentoa ja positiivista ratsastusta! Hyvää loppuviikkoa, ja
ihania treenihetkiä hevosystävienne parissa! <3
Kommentit
Lähetä kommentti